Tämän päivän lapsi ja nuori ovat huomisen työvoimaa

Työvoiman saatavuus ja pysyvyys on tunnistettu ongelmaksi terveydenhuollossa nyt sekä etenkin tulevina vuosina. Palveluntarve tulee lisääntymään väestön ikääntyessä. Osaajien määrä vähenee ja terveydenhuollon ammattien vetovoima on heikkenemässä. Kaiken lisäksi syntyvyys on romahtanut. Vuonna 2009 Keski-Suomessa syntyi 3149 vauvaa, kun vuonna 2022 vastaava luku oli 1944. Syntyvyys on siis tipahtanut tuona ajanjaksona 38%. Samaan aikaan, kun…

Mervolalle maahanmuutosta (Mielipide Ksml 21.2.-23)

Päätoimittaja Pekka Mervola ihmettelee nimellä-palstalla (Ksml 11.2.) ”Miksi apuun huudetaan aina maahanmuuttoa”, viitaten Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) laajalti siteerattuihin ennusteisiin tulevien vuosien työvoiman tarpeesta. En täysin ymmärrä, mitä tekstillä ajetaan takaa. Koulutuksen laadun notkahtaminen on perusteltu huoli, mutta pelkän korkeakoulutuksen osuuden lisääminen ei tule maamme työvoimapulaa ratkaisemaan. En myöskään ymmärrä ajatusta, jonka mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden tulisi…

Turvallisuus on laaja kokonaisuus

Turvallisuus tulee olemaan kantava teema läpi vaalien niin Kokoomuksella kuin itselläni. Naapurimaamme aloittama hyökkäyssota Ukrainaan ja tuoreessa muistissa oleva Covid-pandemia korostavat teeman merkittävyyttä entisestään. Puolueet ja useimmat ehdokkaat tulevat rakentamaan kampanjaviestiään aivan varmasti turvallisuuden ympärille. Yhteiskunnan yksi perustehtävistä on turvata asukkailleen turvallinen elinympäristö sekä ulkoisesta että sisäisestä näkökulmasta. Kansallinen turvallisuus, itsenäisyys ja sen säilyttäminen tulee olla kaiken poliittisen turvallisuuteen tähtäävän toiminnan…

Nyt se alkaa

Ensi viikolla alkaa loma ja pääsen vihdoin aloittamaan kampanjoinnin täydellä teholla. Eduskuntavaaleihin on aikaa rahtusen yli kaksi kuukautta ja odotan malttamattomana edessäni olevia kohtaamisia, tilaisuuksia, sekä sähköisiä vaalipaneeleita. Kaikista mieluisin osa kampanjointia tulee jälleen olemaan nuo lukuisat keskustelut äänestäjien kanssa. Jokainen kohtaaminen on arvokas ja omanlaisensa. Yhteistä näille kaikille tulee olemaan mahdollisuus oppia, löytää uusia…

Perusopetus on yhteiskunnan turva

Suomalaislasten oppimistulokset ovat herättäneet kasvavaa huolta. Oppilaiden lukutaito on heikkenemässä kovaa vauhtia Euroopan huippulukemista. PISA-tulosten notkahtaminen on kaikille uutisia seuraaville tuttua. Opetusalan ammattilaiset ovat ilmaisseet huolensa kehityssuunnasta, joka on ollut väärä jo useamman vuoden ajan. Opetussuunnitelmaan tehdyt muutokset eivät ole palvelleet lasten oppimista ja lisäksi perusopetuksen resurssit on ajettu toivottoman alhaiselle tasolle. Luokkakoot ovat suuria…

Hyvinvointialueiden näytönpaikka on vasta edessä

Vuodenvaihde tuli ja meni. Hyvinvointialue on ollut toiminnassa jo toista viikkoa ja tietojärjestelmät ovat edelleen pystyssä, sosiaalipalvelut pelaavat ja paloautot liikkuvat. Ensimmäinen este on siis ylitetty ja voidaan alkaa jännittää 13.1. perjantaina koittavaa palkanmaksupäivää. Uskoisin siitäkin selvittävän kuivin jaloin, ainakin meillä Keski-Suomessa. Niin vahvasti turvalliseen siirtymään ja aivan perusasioihin on pyritty panostamaan. Varsinainen testi alkaakin…

Päivystys on terveydenhuollon näyteikkuna (Verkkouutiset 3.1.2023)

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa tammikuussa suhteellisen haastavista lähtökohdista. Ensimmäisen vuoden talousarviot ovat alijäämäisiä ja useilla alueilla toiminta saatetaan käyntiin tuottavuusohjelmalla. Paljon on tehtävää sisältöjen, vaikuttavuuden, kustannustietoisuuden ja priorisoinninkin suhteen, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet saavutettaisiin edes osittain. Lisää haastetta tilanteeseen tuo laajasti uutisoitu päivystyspoliklinikoiden ruuhkautuminen. Koska päivystystoiminta on terveydenhuollon näyteikkuna, tulee hälytysmerkkeihin suhtautua erityisellä vakavuudella ja ratkaisukeskeisesti.…

Ikääntyvissä on tulevaisuus (Mielipide Ksml 8.12.2022)

Ikääntyvien palveluketjut keskiössä tulevina vuosina   Hyvinvointialueen ensimmäiselle toimintavuodelle laaditaan juuri askelmerkkejä. Ottaen huomioon Keski-Suomen tulevien vuosien väestön ikärakenteen kehityksen, keskiössä tulee olemaan tapa, millä vastaamme ikääntyvän väestön tarpeisiin. Reilun kymmenen vuoden aikana yli 84-vuotiaiden määrä maakunnassamme tulee tuplaantumaan. Samaan aikaan kaikki työssä käyvät ikäluokat pienenevät. Varautuminen tulevaan on realismia. Ikääntyneiden neuvolatoiminnan voisi aloittaa jo…

3.12.2022 Ennaltaehkäisy on aloitettava lapsista ja nuorista

Keski-Suomen väestö tulee ikääntymään voimakkaasti tulevina vuosina. Kymmenen vuoden päähän tarkastellessa ainoat kasvavat ikäluokat löytyvät yli 74-vuotiaista. Kaikki muut ryhmät tulevat pienenemään. Hyvinvointialueilla lasketaan vahvasti ennaltaehkäisyn varaan tulevien vuosien terveydenhuollon resurssien riittävyyden varmistamiseksi. Perustason palveluihin ja ehkäiseviin toimiin panostamalla odotetaan erikoissairaanhoidon tarpeen vähenevän. Ehkäisyn uskotaan vähentävän palveluntarvetta laajemminkin. Oikeanlainen aikuisiin kohdistettu ennalta ehkäisevä toiminta tulee…

23.11.2022 – Jalkapallolla on voimaa vaikuttamiseen, sitä kannattaa käyttää

Jalkapallon MM-kisoja pitäisi ilmeisesti boikotoida, näin olen kuullut. En pysty, enkä myöskään halua.Qatarin tilanteen tietävät kaikki, eikä kisoja olisi sinne pitänyt koskaan myöntää. FIFA on organisaationa korruption turmelema pystyyn kuollut reliikki, kuten myös myötähäpeää aiheuttava umpihölmö puheenjohtajansa. Yllätyn, jos hänet vielä joskus nähdään puhumassa julkisesti. Tosin niin täydellisen kuutamolla tuo koko organisaatio tuntuu olevan, että…