Sosiaalinen ahdistus ei etätöillä katoa

Helsingin sanomat on seurannut viime päivinä tiiviisti Vantaalla syntynyttä keskustelua etätyöstä ja sen rajoittamisesta. Kaupunki on säätämässä etätyön tekemistä niin, että työntekijän on vietettävä vähintään puolet työajasta työpaikallaan. Tästä on herännyt keskustelu, johon on linkitetty jopa työterveys ja toivottu lääkärintodistuksia etätyötä suosittelemaan.  Helsingin sanomia lainatakseni ”Moni työntekijä kuitenkin kokee, että toimistolle tuleminen ja työskentely ei…

Keskustan pallo hukkui siltarumpuun

Keski-Suomen hyvinvointialueen hankala alijäämäongelma on kaikkien tiedossa. Virkakunta tekikin ainoan oikean ratkaisun esittäessään suhteellisen tiukan lisäsopeutussuunnitelman, joka koskettaa lähinnä tiettyjä soteasemia, neuvoloita ja vuodeosastoja ympäri Keski-Suomea. Suurin osa suluista olisi väliaikaisia, mutta pysyviäkin ratkaisuja esitettiin. Ainoa taho, jolle suunnitelmat tulivat yllätyksenä taisi olla ryhmä Keskustan aluevaltuutettuja. He hukkasivat pallonsa saman tein ja ottivat säästökohteekseen sen…

Hoidontarpeen arviointi luo vaikuttamatonta ja byrokraattista kitkaa

Satakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden vastuualuejohtaja Simo Rehunen kritisoi taannoisessa Helsingin sanomien artikkelissa (HS 3.5.) suomalaista tapaa, jossa potilaiden hoitoon pääsy on tehty perustasolla hankalaksi, tehottomaksi ja byrokraattiseksi. Kritiikki osui maaliinsa. Terveyskeskuslääkäreiden aitojen potilaskontaktien määrät ovat romahtaneet vuosituhannen alkuun verrattuna. Syitä on varmasti moinia, mutta artikkelissa yhdeksi merkittäväksi tekijäksi mainitaan• byrokraattinen ja paljon resurssia vaativa hoidontarpeen…

Ikääntyneelläkin on yksinkertaisia terveysongelmia

Geriatri Jouko Laurila ja Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Jukka Mattila ottivat vieraskynäkirjoituksessaan (HS 9.4.) varsin kielteisen kannan ikäihmisten Kelakorvauksiin perustuvaan valinnanvapauskokeiluun. Kritiikki pohjaa siihen, että yli 65-vuotiaat olisivat kategorisen monisairas huonon toimintakyvyn kansanosa. Yksityisen järjestelmän puitteissa heidän tarpeisiinsa ei kirjoittajien mukaan siis kyettäisi vastaamaan.   Tämä ei pidä paikkaansa. Myös ikäihmisillä on yksittäisiä, helppohoitoisia ja yhdellä…

Oppositio käyttää laatimansa rahoituslain puutteita vaaliaseenaan

Eduskunnassa keskusteltiin menneellä viikolla kaksi yötä peräkkäin opposition vaalivälikysymyksestä koskien suunniteltuja sosiaali- ja terveydenhuollon säästöjä. Näistä toimista päätettiin jo vuosi sitten keväällä, nyt niiden kohdentaminen sitten kirvoitti Sosiaalidemokraatit jälleen vaalityöhön ja käsittelyn tarkoitukselliseen pitkittämiseen. Kiivaimmin väiteltiin vanhusten kotihoidosta, johon kohdistuu 16 miljoonan sopeutustarve. Hallituksen tavoite on lisätä teknologisia, digitaalisia ja tekoälyyn perustuvia ratkaisuja, jotta työn…

Ylipaino, kansanterveys ja varautuminen

Päättyvä viikko lähti käyntiin Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksella. Vaikuttavin hetki osui heti maanantaiaamuun, kun pääsimme pienellä konservatiivisen ryhmän kokoonpanolla tapaamaan kaksi nuorta ukrainalaissotilasta. He kertoivat kokemuksistaan eturintamalla sekä yli kahden vuoden jaksoistaan venäläisten vankina kidutettuina ja aliravittuina. Tämä keskustelu kirkasti entisestään ajatusta siitä, mitä ukrainalaiset ovat tehneet ja uhranneet viimeisten vuosien aikana ei vain isänmaansa,…

Sairaalaverkkopäätöksellä ei ole käytännön vaikutusta Jämsään

Eduskunnassa hyväksytty hallituksen sairaalaverkkoesitys on puhuttanut laajalti. Paikallinen kuohunta ja huoli on ymmärrettävää, mutta etenkin poliittisessa keskustelussa on vilahdellut epätarkkuuksia, kärjistyksiä ja suoranaisen väärää tietoa.   Myös Keskisuomalainen otti päätökseen hieman likimääräistä kantaa pääkirjoituksessaan 18.12. Sen mukaan sairaaloiden yöpäivystysten lopettaminen koskee Jämsää perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen osalta. Pääkirjoitus jätti kuitenkin mainitsematta, että Jämsän suhteen tämä päätös…

Sairaalaverkkoratkaisu turvaa tulevaisuuden palveluita

Sairaalaverkkokeskustelu on saanut sävyjä, jotka antavat olettaa, että kovaäänisimmät poliittiset osallistujat eivät täysin hahmota kokonaisuutta.  Opposition ulostuloissa on ollut puhetta päivystysten tai jopa sairaaloiden alasajosta sekä lopettamisesta. Mikään näistä ei pidä paikkansa. Yhtään sairaalaa tai päivystystä ei olla lopettamassa. Muutoksia tulee öiseen toimintaan ja sen laajuuteen klo 22–07 muutamissa toimipisteissä. Salossa, Oulaisissa, Iisalmessa ja Varkaudessa yöpäivystys loppuu. Kemissä ja Savonlinnassa…

Liikunnan tulisi olla yksilölistä

Lasten ja nuorten liikkuminen ja etenkin liikkumattomuus puhuttavat. Ylipaino lisääntyy käytännössä kaikissa ikäryhmissä ja varusmiesten kuntokäyrä on osoittanut alaspäin jo vuosia. UKK-instituutin tutkimuksen mukaan maallemme liikkumattomuudesta aiheutuvat vuosikustannukset ovat 3,2 miljardia euroa. On olemassa perusteltu pelko siitä, että 10-15 vuoden kuluttua meillä on pulaa työkykyisistä fyysisten alojen ammattilaisista. Hieman toisesta suunnasta samaa ongelmaa korostaa huippu-urheilun…

Kela-korvaus on tuttu työkalu, jonka merkitystä ei vasemmalla hahmoteta

Kuluneella viikolla eduskunnassa väiteltiin värikkäästi ja kiivaasti jälleen kerran sotesta. Sopivana sytykkeenä toimi sairaalaverkosta tehty välikysymys, jonka ympärillä käyty keskustelu levisi odotetusti käsittelemään sote-aihetta laajemminkin. Koska keskussairaalaverkko säästyi pahimmilta välikysymyksessä maalailluilta peloilta, debatti keskittyi pääasiassa perusterveydenhuollon ympärille. Vasemmisto-oppositio syytti hallitusta perusterveydenhuollon alasajosta yksityissektorin hyväksi. Suurimmat huolet keskittyivät hoitajamitoituksen ja hoitotakuun lisäksi etenkin kela-korvauksiin. Vasemmiston on…