Valtion velkasuhde heikkenee edelleen. Samalla puolustuksen määrärahoja on sitouduttu nostamaan tulevina vuosina useilla miljardeilla, eikä valtion velkakaan ole enää vasemmistounelmista huolimatta ilmaista. Sopeutustarve on valtava, korko- ja puolustusmenojen ollessa sopeutustoimien ulkopuolella.
Vuotuisat sotekustannukset alkavat lähestyä 30 miljardia euroa muodostaen kolmasosan valtion menoarviosta. Hyvinvointialueiden rakenteet ovat valmiina, eikä esimerkiksi sairaalaverkkoa voi loputtomiin tiivistää vailla huolta varautumisen tasosta. Läpeensä epäonnistunut rahoituslaki on toki uudistettava, jottei täysin toimintakykyisiä hyvinvointialueita ajeta sen nojalla raajarikoiksi.
Rahoituslain lisäksi erityisen tärkeää on saada vihdoinkin keskustelu käyntiin siitä, mitä haluamme soterahoillemme vastineeksi. Sisällöt ja niiden vaikuttavuus ovat kaiken keskiössä. Kustannukset kyllä nousevat vääjäämättä, jos vain annamme niiden nousta. Esimerkkejä on valtavasti. Vaikkapa ADHD, jonka diagnoosimäärät ovat räjähtäneet käsiin. Kelan mukaan ADHD-lääkkeiden käyttö kolminkertaistui viidessä vuodessa. Kouluikäisten diagnoosien määrässä on jopa nelinkertaisia eroja alueiden välillä ja valtakunnallisesti diagnoosit ovat moninkertaistuneet alle kymmenessä vuodessa. Myös ADHD:n perusteella vammaistukea saavien lasten ja nuorten määrä on nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Todellista sairastavuutta ja sen kehitystä tällaiset luvut eivät voi peilata, vaikka sinänsä en itse ADHD-diagnoosia vähättele, kunhan se on asetettu kestävin perustein.
Toisena esimerkkinä aiemminkin mainitut vähähyötyiset toimenpiteet, joita tehdään edelleen ympäri Suomen. Kotimaisen tutkimuksen mukaan hajonta on laajaa ja hyvinvointialueiden välillä on moninkertaisia eroja. Toisin sanoen tietoisesti tehdään kirurgisia toimenpiteitä, joista ei ole hyötyä potilaalle. Edes tässä toiminta ei ole yhteneväistä alueiden välillä.
Järjestelmässämme ohjautuu siis euroja toimintaan, joka ei ole mielekästä ja tuottaa pahimmillaan potilaalle haittaa. Toiminta ei myöskään ole yhteismitallista alueiden välillä. Toisaalta meillä on ylidiagnostiikkaa/ylihoitoa, mutta yhtä lailla alidiagnostiikkaa/alihoitoa. Tavoitteen tulisi asettua näiden väliin. Ylidiagnostiikka johtaa usein valtaviin kerrannaiskuluihin, ADHD ja vammaistuet hyvänä esimerkkinä. Näkisin, että tilanne ei ole hyväksyttävä nykyisessä taloudellisessa ympäristössä, jossa joudutaan todella miettimään jokaisen euron kohdennusta ja harkitsemaan toinen toistaan kipeämpiä leikkauksia.
Myös työterveysjärjestelmä ja YTHS on käytävä läpi kriittisesti. Ylihoito ei ole hyödyksi, vaikka se tehtäisiin yrityksen rahoilla. Terveydenhuoltomme nelikanavarahoitus altistaa päällekkäisille ja tehottomille toiminnoille ja eriarvoisuudelle. Tämä tulee sille etenkin työterveyshuoltoon liittyvissä kysymyksissä.
Sotekokoneisuuden sisällöt tulee ottaa tarkasteluun viipymättä. Pelkät keskustelukerhot eivät riitä. Priorisointi on nostettava pöydälle ja todella mietittävä mitä tarjoamme julkisen järjestelmän piirissä julkisin varoin. Tässä keskustelussa tulee aloite olla poliitikoilla. Emme voi paeta vastuutamme edes priorisoinnin suhteen.
Hyvinvointialueiden sisällöt on otettava tarkasteluun ja altistaa tarvittaessa arviointimenettelylle. Ei ole hyväksyttävä tilanne, että hoidamme jollakin alueella nelinkertaisen määrän lapsia ADHD-dignoosilla toiseen alueeseen verrattuna. Hyödyttömäksi todettuja toimenpiteitä ei saa tehdä. Myös rahoituksen monikanavaisuutta tulee arvioida kriittisesti ja ainakin työterveyshuollon asemaa arvioida niin, että se palaisi alkuperäisille juurilleen.
Rakenteita on nypläilty ja yksittäisistä perusterveydenhuollon yöpäivystyksistä keskusteltu jo yli tarpeen. Nyt on aika keskittyä vaikuttaviin asioihin. Jos näin ei tehdä, rahat loppuvat taatusti, järjestelmä alkaa rapautua pala kerrallaan hallitsemattomasti ja tuota pikaa huomaamme elävämme yhdysvaltalaista terveydenhuollon painajaista. Kiire on jo kova. Velka ei ole ilmaista ja rahaa ei tule seinästä.