Suomalaislasten oppimistulokset ovat herättäneet kasvavaa huolta. Oppilaiden lukutaito on heikkenemässä kovaa vauhtia Euroopan huippulukemista. PISA-tulosten notkahtaminen on kaikille uutisia seuraaville tuttua. Opetusalan ammattilaiset ovat ilmaisseet huolensa kehityssuunnasta, joka on ollut väärä jo useamman vuoden ajan. Opetussuunnitelmaan tehdyt muutokset eivät ole palvelleet lasten oppimista ja lisäksi perusopetuksen resurssit on ajettu toivottoman alhaiselle tasolle. Luokkakoot ovat suuria ja paljon puhuttua inkluusiota ajatellen opettajaresurssit eivät ole riittävällä tasolla.
Leikkausten ja opetussuunnitelman sisältämien heikkouksien syypäistä käydään etenkin näin vaalien alla keskustelua, mutta syyllisten hakeminen ei edistä asiaa tai sen korjaamista. Nyt tulee miettiä, miten suunta saadaan jälleen käännettyä oikeaksi ja suomalaislasten oppimistulokset nousuun. Laadukas peruskoulu on ollut kansallisen sivistyksemme kivijalka, joka on paikoin päässyt murenemaan.
Näissä eduskuntavaaleissa tullaan puhumaan turvallisuudesta monelta eri kantilta. Perinteisesti turvallisuudesta puhuttaessa viitataan puolustuskykyyn, poliisivoimiin, jengiytymiseen ja vaikkapa oikeuslaitokseen. Kaikki edellä mainitut ovat yksiselitteisen tärkeitä kansalaisten turvallisuudentunteen kannalta.
Turvallisuus ja sen tarve koskettavat kuitenkin yhtä lailla yhteiskuntaamme kuin sen asukkaita. Turvallisen yhteiskunnan perustana onkin toimintakykyinen ja oppimishaluinen kansa, jonka kyvyt on saatava hyödynnettyä täysimääräisesti koulutustasosta tai sosiaalisesta statuksesta riippumatta. Toimiva ja vaikuttava perusopetus on kaiken lähtökohta. Nuorien on pystyttävä omaksumaan jatkossakin kyky kirjoittaa, lukea ja laskea. Heille tulee opettaa tiedonhaun perusteet ja antaa perustavaa laatua oleva yleissivistys, jonka varaan rakentaa omat tulevaisuuden haaveensa.
Oppimistulosten heikkeneminen ja opettajien huolenilmaisut tulee ottaa vakavasti. Onko esimerkiksi perusopetuksen digitalisaatio mennyt liian pitkälle? Kynä, paperi ja kirja ovat edelleen käyttökelpoisia instrumentteja ja omaavat tietyt hyödyt esimerkiksi pitkäjänteisyyden opettelussa. Digitalisaatio on tulevaisuutta ja kuuluu vahvana osana yhteiskuntaan sekä luonnollisesti myös opetussuunnitelmaan. Ehkä kuitenkin tarvitsemme pienen siivun myös hyviä perinteitä, jotta saamme nuorten kaiken potentiaalin käyttöön myös tulevaisuutta ajatellen.
Inkluusio on kaunis ja sinänsä perusteltukin ajatus, mutta ymmärtääkseni sen tuloksellinen toteuttaminen olisi vaatinut enemmän voimavaroja pienempien ryhmäkokojen ja suurempien henkilöresurssien muodossa. Nykytilanteessa niukkenevien resurssien puristuksessa tulee löytää päätöksentekoon myös realismia. Ylväätkin ideat kannattaa jättää odottamaan parempia aikoja, jos niiden toteuttaminen ei nojaa realistisiin arvioihin. Mikä tärkeintä, opettajien tulee saada työrauha toteuttaa opetusta vailla jatkuvaa tempoilua vaihtuvien muotivirtausten mukana.
Väestö vanhenee ja kymmenen vuoden kuluttua meillä on jopa 25 % vähemmän 7–17-vuotiaita nykytilanteeseen verrattuna. Tulemme tarvitsemaan jokaisen lapsen ja nuoren tulevan työpanoksen yhteiskuntamme ylläpitämiseen. Siihen päästäksemme perusopetuksen on palattava samalle tasolle, joka kantoi aikanaan maamme nousuun.
Akateemisesti ei kaikkien tarvitse kouluttautua, mutta perusvalmiudet meidän tulee taata jokaiselle ikään, sukupuoleen ja etniseen taustaan katsomatta. Luku- ja kirjoitustaito sekä kyky tiedonhakuun kuuluvat näihin perusvalmiuksiin. Syrjäytymisen hinta kasvaa vuosi vuodelta ikäluokkien pienentyessä. Jokainen syrjäytyvä nuori on liikaa sekä inhimillisessä että taloudellisessa mielessä. Tämän estämiseksi on tärkeää toimia jo esi- ja perusopetusvaiheessa. Toisella asteella ollaan jo pahasti myöhässä.