Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa tammikuussa suhteellisen haastavista lähtökohdista. Ensimmäisen vuoden talousarviot ovat alijäämäisiä ja useilla alueilla toiminta saatetaan käyntiin tuottavuusohjelmalla. Paljon on tehtävää sisältöjen, vaikuttavuuden, kustannustietoisuuden ja priorisoinninkin suhteen, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet saavutettaisiin edes osittain. Lisää haastetta tilanteeseen tuo laajasti uutisoitu päivystyspoliklinikoiden ruuhkautuminen. Koska päivystystoiminta on terveydenhuollon näyteikkuna, tulee hälytysmerkkeihin suhtautua erityisellä vakavuudella ja ratkaisukeskeisesti.

Päivystyspoliklinikoiden ylikuormitus on oire laajasta ja monitahoisesta ongelmasta, joka heijastuu koko terveydenhuollon kenttään. Yhtä hopealuotia ei ratkaisuksi ole tarjottavissa, vaan hyvinvointialueiden tulee löytää keinoja, joilla laiva saadaan käännettyä asteittain mahdollisimman tehokkaasti kokonaisuutta palvellen. Päivystyssolmun avaaminen on tehtävälistan kärjessä, koska akuuttitoiminnan yskiminen vaikuttaa kullakin hetkellä juuri haavoittuvimmassa asemassa oleviin kaikista dramaattisimmin. Viat tulee kaivaa esiin ja aloittaa korjaustoimet kohdennetusti.

Yksi tunnistettu ja tunnustettu ongelma on hoivakapasiteetin riittämättömyys, joka luo väistämättä häiriökysyntää päivystyksellisille palveluille. Terveyskeskuksissa odotetaan hoivapaikalle, erikoissairaanhoidossa terveyskeskukseen ja päivystyksissä vuodeosastolle. Koko ketju sakkaa ja päivystykset ruuhkautuvat sillä seurauksella, että etenkin ikääntyneet potilaat kärsivät heidän ongelmiensa kertautuessa pahimmillaan katastrofaalisin seurauksin. Hoivapalveluiden työvoimatilanne tulee korjata houkuttelevuuden ja pitovoiman keinoin. Henkilöstöä täytyy saada lisää niin, että hoivapaikkojen kokonaismäärää voidaan nostaa huomattavasti. Samalla tarvitsemme välimuodon yhteisöllisiä asumisratkaisuja ja oikein resursoitua sekä kohdennettua kotihoitoa, jotta jokainen ikääntynyt saa asua ja mahdollisuuksien mukaan myös sairastaa kodinomaisessa ympäristössä ilman maakunnallista ambulanssirallia.

Toinen taustasyy ensiapupoliklinikoiden hankalaan nykytilaan on vuosia jatkunut määrätietoinen terveyskeskuspäivystysten purkaminen ja siirtyminen kohti mammuttimaisia maakunnallisia päivystyspisteitä. Terveysasemalle ei pääse iltaisin, joten vaihtoehtoina on suunnata joko valmiiksi kuormittuneeseen yhteispäivystykseen tai liittyä jonon jatkoksi odottamaan vastaanottoaikaa aliresursoidun perusterveydenhuollon päivälääkäriltä. Päivystyspoliklinikoilta tätä painetta lisätään entisestään vetoamalla ihmisiin, että he hoitaisivat pikkuvaivansa virka-ajalla terveyskeskuksessaan. Siinä samassa terveyskeskuksessa, johon ei löydy päivisin aikoja muutenkaan.

Päivystysten keskittämisessä on menty liian pitkälle viime vuosina. Lähipalvelua akuuttiaikojen muodossa on entistä hankalampi saada ja kaikki paine kasataan alueellisiin jättiyksiköihin. Samalla olemme hiljalleen vieroittamassa kokonaisen lääkärisukupolven päivystystyöstä, joka on perinteisesti ollut olennainen osa lääkärin ammattitaitoa. Tällä hetkellä päivystäminen keskittyy lähinnä erikoissairaanhoidon erikoisaloille. Näin ei voi jatkua. Yleislääkäripäivystys on keskeinen osa toimivaa terveydenhuoltoa ja säästää huomattavan määrän hyödytöntä maakuntamatkailua toimimattomiin ja ruuhkaisiin yhteispäivystyksiin.

Hyvinvointialueilta odotetaan rohkeutta. Perusterveydenhuollon kiirekapasiteettia täytyy lisätä ilta- ja paikoittain myös yöpäivystysten muodossa.  Tämä vaatii vahvaa resurssointia sekä hoitaja- että lääkärityövoiman rekrytointiin ja työhyvinvointiin. Lyhyellä aikajänteellä ratkaisu kysyy rahaa, mutta pitkällä tähtäimellä uskoisin sekä taloudellisen että terveyshyödyn olevan väistämättömiä. Se selviää ainoastaan kokeilemalla. Pelkkä vaikuttamaton kosmeettinen nypläily ei riitä ja olisi nykytilanteessa jopa vastuutonta.