”Vertailun vuoksi to­det­ta­koon, että al­ko­ho­li­sai­rauk­sien hoitoon kuluvaan kahteen mil­jar­diin euroon mahtuu si­vu­ku­lui­neen karkeasti arvioiden 40 000 sai­raan­hoi­ta­jan vuo­sit­tai­set palk­ka­kus­tan­nuk­set.”

Hel­sin­ki­läis­kol­le­gat Fredrik Åberg, Arno Nordin ja Perttu Arkkila ottivat 6.8. HS:n mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­ses­saan https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008974688.html kantaa tärkeään aiheeseen. He puhuivat lähinnä alkoholin aiheuttamien maksasairauksien luomasta taakasta ter­vey­den­huol­lol­lem­me. Maksasairauksiin liittyy maassamme vuosittain 19 220 hoitovuorokautta ja näistä 90 % johtuu alkoholista. Maksasairauksiin liittyvä kuolleisuus on jälleen nousussa ja tällä hetkellä 16-kertainen 1960-luvun loppuun verrattuna.

Puheenvuoron voi hyvin laajentaa koskemaan alkoholi- ja huumekuolemia yleensä. Suomessa menehtyi vuonna 2020 noin 1700 henkeä al­ko­ho­li­myr­ky­tyk­siin tai alkoholin aiheuttamiin sairauksiin. Lisäksi tulee kuolemantapaukset, joissa alkoholi on myötävaikuttavana tekijänä. Huumausaineisiin menehtyi 258 henkilöä nuorten pitäessä kuolleisuusluvuissa Euroopan kärkipaikkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon covid-kuolemat, joita oli 558 ja liikenteessä menehtyneiden lukumäärä 223.

Päihteiden aiheuttama inhimillinen kärsimys ja terveydenhuollon kuormitus ovat siis tällä hetkellä erittäin korkealla tasolla. Alkoholisairauksien aiheuttamat suorat kulut yhteiskunnalle ovat miljardin euron luokkaa, toisen miljardin kertyessä epäsuorista kustannuksista

Juuri tällä hetkellä maamme ensiapupoliklinikat ovat nääntymässä potilasmäärien alla. Potilaspaikoista on pula ja palveluasumisen sakatessa sekä koko ketjun ollessa jumissa jokainen vapaa sairaansija muodostuu kultaakin kalliimmaksi. Alkoholisairaudet kuormittavat kohtuuttomasti järjestelmää ja niihin liittyvä kuolleisuus onkin oivallinen tarkastelukohde, kun mietitään terveydenhuoltomme tämänhetkistä kantokykyä, resursointia ja kan­san­ter­vey­del­li­siä kehitystarpeita.

Yleisesti ottaen olen hieman hämmentynyt maassamme käytävästä päihdepoliittisesta keskustelusta, johon liittyy tällä hetkellä murheellisista tilastoista huolimatta varsin liberaali ilmapiiri. Jostain syystä jopa kannabiksen laillistaminen saa kannatusta tilanteessa, jossa olemme nuorten huumekuolemien kärkimaa Euroopassa. Al­ko­ho­li­kes­kus­te­lus­sa pidetään riittävänä tavoitteena sitä, ettei kuolleisuus lisäänny tietystä tehdystä toimesta. Hienoa, että liikennekuolemia ei ole nykyistä enemmän. Välillä kuitenkin mietin, tyydyttäisiinkö meillä pitämään saavutettu taso vai tavoiteltaisiinko korjaavia toimenpiteitä, jos teillämme kuolisi vuosittain seitsenkertainen määrä ihmisiä nykytilanteeseen verrattuna.

Olemme yhteiskunnallisesti tilanteessa, jossa meillä on kymmeniä tuhansia hoitovuorokausia alkoholisairauksiin liittyen ja 2000 vuosittaista suoraan päihteisiin yhdistettävää kuolemaa 2 miljardin euron taloudellisten kustannusten lisäksi. Riittääkö todellakin saavutetun tason säilyttäminen, vai tulisiko tehdä enemmän? Kyse ei ole holhouksesta tai moralisoinnista, vaan lähinnä terveydenhuollon resurssien ja potentiaalin vaikuttavasta käytöstä sekä kansalaisten hyvinvoinnin edistämisestä. Alkoholisairauksien ja niihin liittyvien kuolemantapauksien sekä etenkin nuorten huumekuolemien määrät täytyy saada selvään laskuun. Käytetyistä keinoista riippumatta vasta sitten voimme olla tyytyväisiä harjoitettuun päihdepolitiikkaan. Vertailun vuoksi todettakoon, että alkoholisairauksien hoitoon kuluvaan kahteen miljardiin euroon mahtuu sivukuluineen karkeasti arvioiden 40 000 sairaanhoitajan vuosittaiset palkkakustannukset.