Tekoälyyn asetetaan valtavia odotuksia, mitä tulee lääketieteen ja terveydenhuollon kehitykseen. Potentiaali tuntuu rajattomalta ja tässä vaiheessa sen lopullista vaikutusta voi vain arvailla. Visiot vaihtelevat esittäjästä riippuen maan ja taivaan välillä. Tekoälyn toivotaan vapauttavan käsiä suoraan potilastyöhön suhteellisen yksinkertaisista mekaanisista tehtävistä, kuten työvuorosuunnittelu, tilakäytön optimointi, lähetteiden käsittely, varastojen hallinnointi tai päivystyslistojen suunnittelu. On puhuttu tekoälyn kykenevän auttamaan diagnostiikassa tai näytteiden analysoinnissa ja hurjimmat odottavat AI:sta jopa sisätautilääkärin korvaajaa. Totuus löytynee jostain maltilliselta keskitieltä, ainakin lähitulevaisuudessa.
Uskon tekoälyyn ja sen harkitun käytön tuomaan tuottavuuspotentiaaliin myös terveydenhuollossa. On jo näyttöä siitä, että teknologia tuo lisätarkkuutta esimerkiksi röntgenkuvien tai kudosnäytteiden analyysiin. Erilaisia päätöksenteon tukia on ymmärtääkseni myös verrattain vaivatonta luoda. Näitä kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan, jotta inhimillisen vaihtelun mahdollisuus minimoidaan.
Suuri osa teknologisista ratkaisuista, ei ainoastaan tekoäly, keskittyy kuitenkin tarkentuneeseen diagnostiikkaan, uusiin hoitomenetelmiin, lääkekehitykseen tai instrumentti-innovaatioihin. Tavallaan siis teknologiasektorilta haetaan kysyntää, keinoja ja kuluja lisääviä innovaatioita.
Samaan aikaan länsimaista on saatavilla suhteellisen vakuuttavaa näyttöä siitä, että terveydenhuoltojärjestelmissämme on niin sanottua hukkaa eli vähähyötyistä tai jopa haitallista toimintaa karkeasti ottaen 15-30% kaikesta sisällöstä. Kun tätä peilataan hyvinvointialueiden vuotuiseen rahoitukseen, puhutaan Suomessa miljardien eurojen tuuleen heitetystä potista vuositasolla. Teemme tutkimuksia, jotka eivät ole perusteltuja ja annamme hoitoja, jotka eivät hyödytä potilasta. Tähän törmäävät kaikki ammattilaiset jokapäiväisessä työssään vaikkapa osastohoidon aikana otettujen toistuvien verikokeiden muodossa. Ei ole tavatonta, että tietokonekuvantaminen tai jopa magneettikuva otetaan tietäen, ettei sen tulos tule vaikuttamaan valittuun hoitolinjaan. Suoritamme vuodessa tuhatmäärin vähähyötyiseksi osoitettuja toimenpiteitä. Kustannusvaikuttava toiminta ei siis ole kiinni ainoastaan tehokkaista diagnostisista ja hoidollisista tuotantolinjoista. Suuri merkitys on myös sillä, milloin osaamme olla tekemättä hyödyttömiä asioita.
Toivottavasti myös terveydenhuollon tekoälysovellusten kehittäjät löytävät hukkajahdin taloudellisen merkityksen. Pelkästään Pohjoismaiden alueella puhuttaneen varovaisesti arvioiden 10-20 miljardin euron vuosittaisesta säästöpotentiaalista. Ei liene monimutkaista kehittää päätöksenteon tukea, joka arvioi taustalla lääkärin tekemiä ratkaisuja ja tilaamia tutkimuksia myös kriittisessä mielessä. Yli viitearvojen menevissä verikoevastauksissa on jo tähtimerkinnät. Miksi suositusten vastaisiin tai muuten turhiin, tarpeettomiin tai päällekkäisiin pyyntöihin ei voisi nostaa omia herätteitään. Eikö tekoäly voisi huomauttaa jos tilaamme tarpeettomia verikokeita, hyödyttömiä kuvantamisia tai ohjelmoimme toimenpiteen, joka on todettu vähähyötyiseksi? Vaikuttavuus ei ole pelkästää oikeiden asioiden tekemistä. Se on mitä suuremmissa määrin väärien asioiden tekemättä jättämistä. Ihmisvoimin teemme näitä asioita edelleen miljardimitassa. Pystyisikö tekoäly olemaan osa ratkaisua?