Kuluneella viikolla eduskunnassa väiteltiin värikkäästi ja kiivaasti jälleen kerran sotesta. Sopivana sytykkeenä toimi sairaalaverkosta tehty välikysymys, jonka ympärillä käyty keskustelu levisi odotetusti käsittelemään sote-aihetta laajemminkin. Koska keskussairaalaverkko säästyi pahimmilta välikysymyksessä maalailluilta peloilta, debatti keskittyi pääasiassa perusterveydenhuollon ympärille.
Vasemmisto-oppositio syytti hallitusta perusterveydenhuollon alasajosta yksityissektorin hyväksi. Suurimmat huolet keskittyivät hoitajamitoituksen ja hoitotakuun lisäksi etenkin kela-korvauksiin. Vasemmiston on hankala konseptia hyväksyä. Heidän mukaansa Kela-korvaus valuu ainoastaan tukemaan sellaisten hyvätuloisten lääkärikäyntejä, jotka kävisivät yksityisellä muutenkin. Näinollen kyseessä olisi heidän mukaansa vain tulonsiirto terveysjäteille. Samalla he pelottelevat korvausten aiheuttavan massiivisen lääkäreiden siirtymän julkiselta sektorilta yksityiselle. Nämä kaksi pelkoa ilmaistaan usein jopa samassa lauseessa, mikä osoittaa sen, ettei järjestelmää aivan ymmärretä tai sitten se ymmärretään tahallaan väärin. Pelot nimittäin kumoavat toisensa.
Jos käy niin, että potilaita ei siirry julkisen jonoista yksityiselle puolelle ja korvaus jää ainoastaan rahansiirroksi terveysjättien taseeseen, ei lääkäreille luonnollisesti muodostu myöskään tarvetta siirtyä yksityiselle puolelle. Jos taas lääkäreitä siirtyy massoittain, on se merkki siitä, että potilaitakin on siirtynyt ja tavoite siltä osin saavutettu. Silloin saavutetaan muutakin, kuin terveysjättien paisuva tase. Yhtä aikaa nämä huolet eivät siis toteudu.
Lääkäreiden siirtyminen kela-korvausten perässä yksityiselle tuskin toteutuu missään tilanteessa. Yksityisellä on nimittäin kapasiteettia ottaa suurikin määrä potilaita vastaan ilman lisärekrytointien tarvetta. Aikoja on suuremmissa kaupungeissa vapaina satamäärin vaikka seuraavalle päivälle. Tässä hoitovelkatilanteessa tuo ylikapasiteetti kannattaa yrittää hyödyntää, koska muutakaan nopeaa ratkaisua ei ole. Kela-korvaukset ovat nähdäkseni tähän juuri oikea instrumentti. Tottakai samalla tulee pyrkiä parantamaan julkisen puolen vetovoimaa. Tässä myös hyvinvointialueilla on suuri rooli.
Täytyy myös muistaa, että kela-korvaukset ei ole mikään uusi keksintö. Ne otettiin käyttöön jo 1960-luvulla ja ovat parhaimmillaan korvanneet käytännössä puolet lääkärikäynnistä, myös vasemmistojohtoisten hallitusten aikoina. Nyt Kela-korvauksiin on osoitettu 335 miljoonaa euroa hallituskaudelle. Se on 0,36% koko sote-budjetistamme ja alle 2% perusterveydenhuollon kuluista. Massiivisesta osuudesta ei siis puhuta. Valtaosa perusterveydenhuollon rahoituksesta ohjautuu jatkossakin muualle kuin Kela-korvauksiin.
Hintakehitystä ja etenkin sitä, siirtyykö potilaita yksityiselle puolelle, tulee tietenkin seurata tarkkaan. Se on vastuullista päätöksentekoa, johon hallitus on sitoutunut. Tässä myös yrityksillä on näytön paikka. Ne ovat vuosikausia korostaneet, kuinka paljon niillä on annettavaa suomalaisen terveydenhuollon hyväksi. Uskon siihen valikoiduissa tilanteissa itsekin, mutta nyt nuo puheet pitää lunastaa. Tätä tilaisuutta ei kannata pilata ahneudella ja taksojen korotuksilla. Julkisen puolen hoitojonot on saatava lyhenemään ja potilaan pitää huomata korvauksen vaikutus loppulaskussaan. Mitään muita lopputuloksia ei voi hyväksyä. Jos lääkäreiden ammatinharjoittajamalli ottaa tuulta alleen, kannattaa kelakorvaukset liittää myös siihen pikimmiten. Tuolloin tulonmuodostusta voidaan levittää miljardifirmojen tasetta laajemmalle.
Korvausten korottaminen on perusteltu toimi, johon liittyy selkeä tavoite. Keskeisin päätöksentekoa ohjaava tavoite tulee olla toimiva ja vaikuttava terveydenhuolto. Jos potilaita ei liiku tai yritykset vain nostavat hintojaan, tulee tilanteeseen tietenkin reagoida korjaavin toimin. Se voisi tarkoittaa korvaustason nostoa esimerkiksi taksakattoon yhdistettynä tai jopa korvauksesta luopumista kokonaan.
Ideologia ei voi ohjata toimintaa suuntaan eikä toiseen. Keskiössä ovat hoidon oikea-aikaisuus, käytettävissä olevien resurssien tarkoituksenmukainen hyödyntäminen, toiminnan vaikuttavuus sekä potilaslähtöisyys.