Ennaltaehkäisy toimii vain jos se on vaikuttavaa

Terveydenhuollon rahoituksen pelastajaksi haetaan ennaltaehkäiseviä toimia. Tämä on tavoitteena täysin oikea. Mitä aiemmin ongelmiin päästään puuttumaan tai ehkäisemään niiden syntyminen jopa kokonaan, sitä paremmin resurssimme saadaan tulevaisuudessa vastaamaan vääjäämättä kasvavaan palvelun tarpeeseen. Viime viikolla julkinen keskustelu harhautui valitettavasti aikuisväestön kohdentamattomaan ja vaikuttamattomaan seulontaan.

Suurin ennaltaehkäisyn potentiaali saavutetaan lapsissa ja nuorissa. Syntyvyys pienenee valtavaa tahtia ja ikäluokat kutistuvat. Samaan aikaan lasten ja nuorten ongelmat kasaantuvat oppimisvaikeuksien, syrjäytymisen ja mielenterveyshuolien seurauksena. Koululaisten Move! -tulokset ja varusmiesten peruskunto ovat päässeet notkahtamaan.

Nykytila ja rajusti pienentynyt syntyvyys huomioiden suurin ennaltaehkäisyllä saavutettava terveys- ja taloushyöty on saatavissa lapsiin ja nuoriin kohdistetuilla toimenpiteillä. Koululiikunta ja harrasteet on otettava opetussuunnitelmassa osaksi jokapäiväistä toimintaa laajalla tarjonnalla esimerkiksi iltapäivätoimintaan yhdistettynä. Tarjolla on oltava tavoitteellista harjoittelua, hyötyliikkumista ja puhdasta harrastetoimintaa.

Lapsille ja nuorille on tarjottava matalan kynnyksen tulotasosta riippumaton mahdollisuus osallistua urheilu- ja harrastetoimintaan koulupäivän puitteissa. Näin helpotettaisiin sekä perheiden taloudellista taakkaa että rauhoitettaisiin yhteiselle ajalle nuo nykyään niin hektiset arki-illat. Mikä tärkeintä, samalla ehkäistäisiin kansansairauksia ja syrjäytymistä huomattavasti vaikuttavammin, kuin täysin kohdentamattomilla aikuisväestön määräaikaistarkastuksilla.

Ville Väyrynen

Kirurgi

Kansanedustajaehdokas (Kokoomus)