Korona vaatii malttia, luottamusta ja yhteistyötä

Share |

Lauantai 14.3.2020 klo 8:58 - Ville Väyrynen


Viimeinen viikko on tuonut mukanaan jatkuvasti muuttuvan pandemiatilanteen, johon viranomaiset ja poliitikot ovat joutuneet reagoimaan päivien, pahimmillaan jopa tuntien sykleissä. He ovat selvinneet haasteesta mielestäni erinomaisesti. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (Thl) on tiedottanut tilanteesta selkeästi ja tiheästi. Ohjeita ja ennusteita on päivitetty tilanteen mukaan. Terveyskeskukset ja sairaalat ovat tehneet infektiolääkäreiden johdolla omat valmiussuunnitelmansa tautiepäilyiden, todettujen tapausten, henkilökunnan sairastumisten ja karanteenien suhteen. Hallitus on reagoinut tietoihin ja toiminut niiden suhteen määrätietoisesti viranomaissuositusten mukaisesti. pukumies_uusi.png

Kahdelle suunnalle voi antaa selvästi miinusmerkkistä palautetta. Etenkin kirjoitettu media on keskittynyt tilanteen uutisarvoon ja skandaalihakuisuuteen sysäten neutraalin tiedotusvastuun sivummalle. Erinomaisena esimerkkinä tästä toimii eilisen päivän (13.3.) Keskisuomalaisen pääkirjoitus. Toinen harmillinen sivujuonne on ollut eräiden poliitikoiden irtopisteiden keruu vakavalla asialla. Jälkiviisastelu, vastakkainasettelu ja tarkoitushakuisuus on leimannut heidän ulostulojaan.

Etenkin avoin epäluottamuksen osoitus maamme korkeimpia terveysviranomaisia kohtaan on ollut jopa hämmentävää. Tilanteen dynaamista elämistä on käytetty hyväksi ja pyritty ikään kuin saattamaan Thl vastuuseen hankalasta ja jatkuvasta muutoksesta. Sairaaloiden valmiutta ottaa vastaan epidemiahuippu on epäilty ja esitetty yliampuvia arvioita sekä sairastuvuudesta että etenkin kuolleisuudesta. Vastavoimana tälle keskustelulle on ollut myös uhan vähättelyä, joka on mielestäni vallitsevassa tilanteessa aivan yhtä vastuutonta. Kummassakin tapauksessa argumentointi on jäänyt twitterhuutelun tasolle. 

Jos emme luota Thl:n viestiin, niin mihin voimme luottaa? En myöskään ymmärrä mitä muuta instanssia hallitus voisi kuunnella. Hehän ovat joukko ammattipoliitikkoja, joilla ei ole taustaa virologiasta tai epidemiologiasta. Heidän vastuullaan on päätöksenteko. Tässä tilanteessa on vastuullista toimintaa tehdä hankalat päätökset viranomaisia konsultoiden. Tarvitsemme poliitikkoja, emme politikointia.

Terveydenhuollon ammattilaisena olen varsin luottavainen valmiustasoomme. Sairaalat ja terveyskeskukset valmistautuvat jo mahdollisesti edessämme olevaan ruuhkahuippuun. infektiolääkärimme ovat alansa ehdottomia ammattilaisia. Kapasiteettimme kyllä riittää jos saamme keskittyä oleelliseen. Ohjeistettuja toimintamalleja täytyy noudattaa, myös potilaiden. Terveydenhuoltohenkilökunnan altistukset tulee pitää minimissä, jottemme menetä osaavaa hoitaja-/lääkärityövoimaa karanteeneihin. 

Itse pitäydyn mielelläni tämän episodin ajan ammattilaisen roolissa. Poliittinen päätöksenteko kuuluu valtakunnan tason poliitikoille ja luotan täysin heidän kykyynsä siinä suhteessa ilman puoluerajoja tai hallitus-oppositio asetelmaa. Thl on taatusti parhain resurssein varustettu viranomainen, mitä tulee totuudenmukaisen ja oikea-aikaisen tiedon välittämiseen. En näe mitään syytä uskoa toisin. 

Toivon, että koko tulevan epidemian ajan jokainen pysyisi omalla tontillaan ja toimisi yhteisen hyvän eteen parhaan kykynsä mukaan ilman pienintäkään pyrkyä vastakkainasetteluun. Tämä koskee niin viranomaisia, poliitikkoja, mediaa, terveydenhuoltohenkilöstöä kuin kansalaisiakin. Jos ja kun näin teemme, tulemme selviämään tämän myrskyn läpi mahdollisimman pienin kansanterveydellisin ja -taloudellisin vahingoin.

Avainsanat: korona, pandemia, epidemia, luottamus


Kommentit

14.3.2020 9:54  Marja Hyöty

Hyvä Ville!

14.3.2020 9:54  Marja Hyöty

Hyvä Ville!

14.3.2020 16:06  Sannamari Kotaluoto

Asiaa👍

15.3.2020 11:48  Ritva Liisa Tavaila

Tosi hyvä kirjoitus, ihmiset ovat joko paniikissa tai eivät piittaa oikeasta tiedosta. Tulin juuri Sveitsistä ja tarkkailin pakostakin miten ihmiset käyttäytyvät.
ENEMPI VASTUUTA MEDIALLA !


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini