Arjen sankareita

Share |

Tiistai 11.2.2020 klo 22:14


Menneenä viikonloppuna kuljin lasteni harrastuksissa niin, että kaiken kaikkiaan saldoksi tuli kolme koripallo-, kolme jalkapallo- ja kolme salibandypeliä. Oli hieno seurata, kuinka lapset pääsivät purkamaan ja kanavoimaan energiaansa joukkuepelien parissa. Samalla onnistuimme välttämään kaksi kokonaista päivää ruutuaikaa ja kaiken kinastelunkin siihen liittyen. Lapsille maistui liikunnan lomassa ruoka ja illalla uni, kumpikin ilman minkäänlaista patistelua. Kioski oli pystyssä joka pisteessä ja itse sain istua kentän laidalla kahvikuppi kädessä pelejä seuraten. Illalla sain kuulla useamman innokkaan kertauksen paristakin salibandymaalista ja ylivoimahyökkäyksestä.

Viikonloppu kirkasti jo aiemmin mielessäni kytenyttä ajatusta. Maassamme on monia yhteiskuntamme sujuvan ja turvallisen toiminnan kannalta elintärkeitä ryhmiä: poliisit, palomiehet, opettajat, hoitajat, lääkärit, yrittäjät ja niin edelleen. Ilman heidän panostaan ja omistautumistaan omalle työlleen, maamme ei olisi siellä missä se nyt on turvallisuuden, terveydenhuollon, sivistyksen ja taloudellisen vakauden suhteen. Nostaisin kuitenkin yhden ryhmän näiden edellä mainittujen rinnalle ja osittain jopa ohi: Valmentajat ja joukkueenjohtajat, jotka tekevät työtänsä lähes täysin talkoohengellä ja huikean suurella sydämellä. Monella heistä on myös omat lapset, jotka harrastavat joukkueissa. He kuljettavat lapsiaan samalla tavalla kuin me muutkin sekä huolehtivat heidät harjoituksiin ja peleihin. Tämän lisäksi he opettavat, valmentavat, kannustavat ja kasvattavat lukemattomia muita lapsia. He opettavat toisten huomioonottamista, terveellisiä elämäntapoja ja kitkevät kiusaamista. Samaan aikaan kioski on auki ja voin istua kentän laidalla kahvikuppi kädessä ottamassa valokuvia lapsestani urheiluharrastuksen parissa.

Nykypäivän tieto(tekniikka)yhteiskunnassa pidän erityisen tärkeänä, että lapset oppivat sosiaalisuuteen ja liikunnalliseen harrastusmaailmaan. Olisi niin helppoa ja vaivatonta uppoutua älylaitteiden ruutuihin ja konsolipeleihin. Niiden kautta aukeaa käytännössä koko nykymaailma. Kaikki paitsi ruumiinkulttuuri. Lasten, nuorten ja varusmiesten kunto on heikkenemässä, nuorten ylipaino lisääntymässä ja koulukiusaaminen nostaa päätään. Kaikkeen tähän ainakin osittainen lääke löytyy käsitykseni mukaan taidolla ohjatusta liikunnasta ja urheilusta. Pyyteetön työ, jota sadat ja tuhannet ohjaajat sekä valmentajat tekevät viikosta toiseen harjoituksissa ja peleissä, satoi tai paistoi, jää liian usein ilman tunnustusta. Todennäköisesti saamme kuitenkin kantaa tuon työn hedelmiä koko oman vanhemmuutemme ajan ja lapsemme taas aikuisikään sekä parhaimmillaan aina omille lapsilleen asti. On ensiarvoisen tärkeää, että kaikille lapsille tarjottaisiin mahdollisuus osallistua harrastetoimintaan taitotasosta tai taloudellisesta asemasta riippumatta. Yhtä tärkeää on, että aika ajoin muistaisimme kiittää ja edes muodollisesti palkita näitä arkemme sankareita, jotka mahdollistavat kaiken tämän ja antavat suosiolla minun ja muiden vanhempien juoda kahvikuppimme kentän laidalla. En kykenisi samaan vaikka yrittäisin.

Avainsanat: liikunta, lasten urheilu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini