Lisää lääkäreitä aina vaan

Share |

Sunnuntai 13.1.2019 klo 20:31 - Ville Väyrynen


Kun aiheena on SOTE, perusterveydenhuollon resurssipulasta ja terveydenhuoltomme epätasa-arvosta riittää puhetta. Erikoissairaanhoito toisaalta on hyvin resursoitua ja toimivaa. Jonojakin on saatu mukavasti lyhennettyä.  Työterveyshuollon luoma epätasa-arvo on mielestäni osittain tietynlaisen ylihoitamisen tuomaa harhaa, joka varmasti poistuisi tehostamalla työterveyshuollon toimintaa siihen suuntaan, mitä varten se on alun perin perustettukin. Tähän teemaan tulen palaamaan myöhemmissä kirjoituksissani, mutta haluan painottaa, että pidän työterveystoimintaa sinänsä laadukkaana lääketieteenä, jota pyörittävät pätevät ammattilaiset.  On kuitenkin varmasti totta, että suurin terveydenhuoltotuskamme johtuu perusterveydenhuollon tilanteesta. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että hoidon saatavuudessa on ongelmia ja suuriakin alueellisia eroja. Lääkärin virkoja on täyttämättä ja kiireetöntä lääkäriaikaa voi joutua pahimmillaan odottamaan yli kuukauden.  Viroissa olevat lääkärit ovat paikoin ylityöllistettyjä ja oman työn hallinta on hankalaa ylimääräisine potilaineen ja päällekkäisaikoineen.

 Harmillisen usein kuulee ratkaisuksi ehdotettavan lääkärimäärän kasvattamisen opiskelupaikkoja lisäämällä. 1000 lääkärin lisäys perusterveydenhuoltoon ratkaisisi ongelmat ja se tulisi maksamaankin vain 100 miljoonaa euroa vuodessa. Populistisesti on helppo ajatella, että 1000 lääkäriä lisää toisi tietenkin 1000 terveyskeskuslääkäriä lisää. Etenkin jos heitä vähän pakottaisi terveyskeskukseen. Sehän on heidän velvollisuutensa, koska heidät on koulutettu kalliisti. Keskusteluissa on jopa pohdittu sitä, että meille pitäisi saada koulutettua työttömiä lääkäreitä, jotta rekrytointi olisi helpompaa.

 Esitetyssä ratkaisumallissa on muutama ongelma. Ensinnäkin koulutuksemme on pääosin ilmaista läpi koulutuskenttämme ja siinä mielessä lääkärit eivät ole mitenkään erityisasemassa muihin verrattuna. Niinpä ilmainen koulutus ei ole mikään velvoite jatkoa ajatellen sen enempää lääkärillä, poliisilla, leipurilla tai sairaanhoitajallakaan. Toinen ongelma on seurausta edellisestä. Ketään ei siis voi velvoittaa asettumaan erityisesti tietylle terveydenhuollon sektorille, maantieteellisestä alueesta puhumattakaan. Ei siis voida mitenkään olettaa, että nuo 1000 lisäkoulutettavaa lääkäriä istuisivat juurikin niihin virkoihin ja niihin kuntiin, missä puutetta on. Kolmas ajatusharha on se, että lähtökohtaisesti luullaan maassamme vallitsevan jonkinlainen lukumääräinen lääkäripula. Työikäisten lääkärien määrä/asukas on hyvää kansainvälistä tasoa ja lääkärimäärämme on noussut koko 2000-luvun. Koulutuksen sisäänottomäärät ovat kasvaneet voimakkaasti esim. 15 vuoden takaisesta. Ongelma ei siis ole lääkäreiden absoluuttisessa lukumäärässä vaan työvoiman jakaantumisessa.

 Ongelma saadaan ratkaistua sillä, että työskentely perusterveydenhuollossa kyetään luomaan houkuttelevaksi ja motivoivaksi. Työtaakka tulee saada kohtuulliseksi. Lääkärin pitää kyetä keskittymään omaan ydinosaamiseensa esim. ilman pelkoa tietojärjestelmien pettämisestä. It-maailman tulee olla työtä ja päätöksentekoa tukevaa, ei näitä hidastavaa. Lääkäri on varsin kallispalkkainen sihteeri. Niin kauan kuin tietojärjestelmien laatu ja toimintavarmuus ovat nykytasoa, tarvitsemme ammattitaitoisia ja motivoituneita sihteereitä antamaan oman panoksensa terveydenhuoltoon. Oman työn jaksottaminen ja aikataulutus tulee olla paremmin omissa käsissä. Osa-aikaisuuteen tulee antaa mahdollisuuksia. Tiettyä liukumavaraa työajan osalta voisi kokeilla hallitusti esim. vastaanottojen suhteen.  Koulutusvapaita kannattaa myöntää ja jopa tarjota aktiivisesti. Lääkärin työ on jatkuvaa oppimista ja opiskelua läpi uran. Siksi myös seniorituen järjestäminen kokemattomammille kollegoille on ensiarvoisen tärkeää. Sitä voidaan myös käyttää työkaluna, kun yritetään motivoida nuoria osaajia jäämään työyksikköön pysyvästi. Päivystysrasitetta tulee pystyä muovaamaan tarpeiden mukaisesti. Nykyaikaa mielestäni on, että halutessaan joku voi päivystää hieman enemmän etenkin jos vastaavasti joku toinen haluaa tehdä hieman vähemmän. En ymmärrä tapaa, jossa rasite yritetään jakaa matemaattisen tasaisesti vailla selvitystä siitä, mitkä ovat työyhteisön yksilölliset toiveet juuri sillä hetkellä. Elämäntilanteet ja taloudelliset tarpeet muuttuvat. Näitä muutoksia kannattaa lähiesimiesten haistella.

 Yksi tärkeä alue on työnjako esim sairaanhoitajien kanssa. Rajoitettu rseptinkirjoitusoikeus on periaatteessa oikein kohdennettuna ihan tervetullut lisä hoitajien repertuaariin. Sitä pitäisi mielestäni merkittävästi kohdentaa pitkäaikaissairauksiin ja niiden seurantaan, joka voidaan erittäin hyvin hoitaa hoitajien toimesta nimenomaan terveyskeskusvastaanotolla. Luonnollinen lisä jo nyt toimiville diabetes- astma- verenpainehoitajien vastaanotoille on myös pitkäaikaislääkityksen uusimisoikeus. Tällöin saadaan kokonaisia potilasryhmiä siirrettyä hoitajan seurantaan. Emme tietenkään saa ajautua hoitajien kohdalla tilanteeseen, jossa lääkärit nyt ovat. Resursseista tulee siis myös hoitajapuolella pitää huoli.

 Terveyskeskuslääkärin työ on yksi vaativimmista lääketieteen aloista. Jos ammattilaisten annetaan tehdä työnsä tyytyväisenä ja motivoituneena, uskon sen ajan mittaan kantavan hedelmää myös taloudellisessa mielessä. Tähän vaaditaan huolellinen perehdytysohjelma, kohtuullinen työtaakka, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, lisäkouluttautumismahdollisuus ja mielekäs työnjako muiden ammattiryhmien kanssa. Nämä kohdat kannattaa aluksi hoitaa kuntoon ja sen jälkeen pystymme realistisesti arvioimaan, kuinka suuri lukumääräinen pula meillä on tekijöistä. Jos työnkuva saadaan muokattua houkuttelevaksi, uskon sen lisäävän lääkärimäärää terveyskeskuksissa joidenkin muiden, ehkä jopa yliresursoitujen alueiden kustannuksella.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini