Hyvinvointialueiden taloutta seurataan ja tarvittaessa ohjataan euron tarkkuudella taloudellisen arviointimenettelyn kautta. Ylijäämää tehneitä alueita nostetaan esille asiansa hyvin hoitaneina, vaikkei varsinaisesti toiminnan sisällöistä tai niiden vaikuttavuudesta ole tietoa. Pääsevätkö asukkaat palveluihin säällisessä ajassa? Onko palveluita tarjottavissa yhdenvertaisesti kaikille ja ovatko sisällöt vaikuttavia? Nämä kysymykset ovat pääosin hämärän peitossa ja arvioimmekin alueita poliittisesti lähinnä taloudellisen suorituskyvyn näkökulmasta.
Toiminnan tuleekin luonnollisesti olla taloudellisesti kestävää ja niukkenevat resurssit tulee saada jatkossa riittämään entistä paremmin. Siihen ei kuitenkaan kyetä ilman vaikuttavia ja yhteismitallisia sisältöjä alueiden toimintaa jollain tavalla koordinoiden. Terveydenhuollon sisällöistä 15-30% on hukkaa ja alueiden välillä on aivan liian suuria eroja. ADHD:n esiintyvyydestä havaittavat nelinkertaiset tai vähähyötyisten leikkausten kohdalla jopa seitsenkertaiset erot eivät selity esiintyvyydellä vaan toisistaan poikkeavilla toimintatavoilla ja hoidon kriteereillä. Se ei ole hyväksyttävää.
Ammattilaiset tekevät kukin tahollaan kelpoa työtä sisältöjen eteen, mutta tuo työ on liian sirpaleista. Siihen tarvittaisiin selkeää kansallista koordinaatiota, jotta palvelut saataisiin aidosti alueiden välillä toisiaan vastaaviksi ja ennen kaikkea vaikuttavaksi. Siihen ei tällä hetkellä ole työkaluja. Käytännössä kaikki sisältöjen yhteinäistäminen pohjautuu ammattilaisten aktiivisuuteen autonomisten alueiden sisällä.
Näkisin tarpeellisena ja suhteellisen kiireellisenäkin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista muodostettavan lääkärijohtoisen verkoston, jonka ensisijainen tehtävä olisi huolehtia siitä, että palveluiden sisältö kullakin alueella vastaa kansallisia tai kansainvälisiä suosituksia. Samalla tämä verkosto tekisi keskenään läheistä kansallisesti koordinoitua yhteistyötä hyvien käytänteiden levittämiseksi sekä alueiden välisten erojen minimoimiseksi. Tämä verkosto voisi aivan hyvin seurata myös yksityiselle ulkoistettuja palveluiden sisältöä ja vaikuttavuutta. Kaiken tavoitteena olisivat vaikuttavat, suosituksia vastaavat ja kansallisesti yhdenmukaiset palvelusisällöt.
Näitä ammattilaisia tulisi olla jokaisella hyvinvointialueella tarpeen mukaan yksi tai useampia. Heidän työtänsä koordinoitaisiin ministeriön, THL:n, Palveluvalikoimaneuvoston tai jonkin vastaavan valtakunnallisen tahon kautta. Näkisin tämän nykytilanteessa nopeimpana ja varmimpana keinona huolehtia palveluiden sisältöjen vaikuttavuudesta ja yhdenvertaisuudesta.
Valtionvelka, korkomenot, puolustuskulut ja hyvinvointialueiden rahoitus kavavat vuosittain miljardiluokassa. Hyvinvointialueilla on ongelmia palveluiden saatavuudessa lisärahoituksesta huiolimatta. Kuka tahansa objektiivisesti tilannetta arvioiva kykenee näkemään, että tärkein kehittämiskohde tässä tilanteessa löytyy palveluiden sisällöistä. Mehän tiedämme sieltä löytyvän 15-30% hukkaa. Rahaa järjestelmään on hankala löytää merkittävästi nykytahdissa nopeammmin. Se olisi sitäpaitsi hölmöä tilanteessa, jossa toiminta ei ole optimaalista.
Tilanne ei korjaannu rakenteita tai hyvinvointialueiden lukumäärää hiplaamalla. Julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu ei myöskään palvele muuta kuin laihahkoa poliittista keskustelua. On yhdentekevää, missä palvelut tuotetaan, kunhan ne ovat vaikuttavia, kohtuuhintaisia, eikä julkisen sektorin kriittisiä valmiuksia vaaranneta. Vastaavasti yksityinen sektori tai työterveys eivät voi saada vapaalippuja vaikuttamattomaan toimintaan. Suomalaisten hyvinvoinnilla ei ensisijaisesti tule tehdä rahaa, vaan rahalla täytyy saada kansalaisille maksimaalista hyvinvointia.