Hyvinvointialueiden rahoitus ensi vuodelle tulee olemaan 27,1 miljardia euroa. Hallituskauden alussa vastaava summa oli 23 miljardia. Kasvua on siis neljä miljardia. Tästä summasta noin 60% eli 16,25 miljardia ohjautuu terveydenhuoltoon, jonka ideologisesta yksityistämisestä oppositio hallitusta moittii. Tämä moite perustuu käytännössä 44 miljoonaan euroon, joka ohjataan 65-vuotiaiden yksityisen sektorin valinnanvapauskokeiluun. Muut Kela-korvauksia koskevat muutokset on joko hylätty tai oppositio on ne laajalti hyväksynyt. Menemättä tarkemmin kokeilun yksityiskohtiin voi todeta, että siihen ohjattu rahoitus on 0,3 % hyvinvointialueiden eli julkisen sektorin rahoituksesta.
Samaan aikaan hyvinvointialueiden kautta esimerkiksi vuokratyövoimapalveluihin ohjautuu satoja miljoonia euroja vuodessa puhumattakaan erilaisista ulkoistuksista ja yksityisiltä ostetuista palvelukokonaisuuksista. Suurin osa tästä toiminnasta on aivan perusteltua, mutta suuruusluokka on aivan toista kuin minimaalinen Kela-korvauspanostus. Terveyspalveluiden ideologisesta yksityistämisestä Kela-korvausten kautta ei voi siinä mielessä kukaan vakavissaan puhua.
Politiikkaan kuuluu läheisesti erilaiset ideologiset virtaukset. Kenellekään ei pitäisi olla yllätys, että porvarihallitus lisää yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa. Vasemmistohallitus todennäköisesti sitten sitä vähentää, jos valtaan joskus vielä pääsee. Tämä keinunta lienee hyväksyttävää ja ainakin se tulee realismin nimissä ymmärtää. Siihen ei kuitenkaan saisi laittaa kaikkea energiaa. Poliittisen kinastelun lisäksi itse järjestelmästä tulisi kantaa huolta.
Tärkeintä on ymmärtää, että kaiken selkärankana on toimintakykyinen julkinen sektori, joka on terveydenhuollon osalta kehittynyt maassamme niin vahvaksi, ettei voimakas tasapainon vaihto olisi edes mahdollista. Tämä johtuu yksityisen sektorin höyhenenkevyistä valmiuksista vaikkapa infrastruktuuriin liittyen. Systeemimme perustuu julkiseen tuotantoon, halusimme sitä tai emme. Sen toimintakyvystä tulee pitää huolta. Sitä ei tehdä ainoastaan rahoitusta lisäämällä. Ensisijaista on miettiä, miten nuo rahat käytetään.
Yksi järjestelmämme tämän hetken vahvuuksista on suhteellisen suuret tuottajat, jotka voisivat halutessaan kontrolloida ja koordinoida toiminnan sisältöjä myös kansallisesti. Julkista rahaa käytettäessä ohjausvaikutuksen tulee ulottua myös privaattisektorin kanssa tehtävään yhteistyöhön. Se koskee niin ulkoistuksia kuin vaikkapa palvelusetelitoimintaa. Tämä on muistettu myös valinnanvapauskokeilussa hintakattoineen ja neuvoteltuine tutkimushintoineen,
Voimme politikkoporukalla esittää tietämätöntä ja leikkiä, että Kela-korvauksen panostettava 44 miljoonaa euroa (0,3 % kokonaisuudesta) olisi jotenkin merkittävä tekijä suuntaan tai toiseen maamme terveydenhuollon tulevaisuuden suhteen. Toinen vaihtoehto on todella miettiä, miten 27,1 miljardia euroa käytettäisiin mahdollisimman vaikuttavasti. Se on toki harmillisen työlästä.
Priorisointi vaatii päättäjiltä muutakin kuin tyhjää filosofista pohdintaa itsestäänselvyyksien ympärillä. Järjestelmämme sisältämä 15–30 % hukka on poistettava viipymättä. Sisällöt on saatava yhteneväisiksi eikä esimerkiksi ADHD-diagnooseina esiintyviä nelinkertaista eroja alueiden välillä tule hyväksyä. Rajat ylittävä terveydenhuolto EU:n sisällä on lisääntymään päin ja tulee todennäköisesti luomaan meille ongelmia hukan, komplikaatioiden ja epäyhtenäisten hoidon indikaatioiden suhteen. Yhteistyötä yksityisen kanssa vaaditaan jatkossakin, mutta sen tulee lähteä ensisijaisesti alueiden tarpeista, eikä rahastukselle tule antaa mahdollisuutta. Terveiden ihmisten ylihoito on ihanaa kaikille osapuolille, mutta siihen ei pitäisi antaa erivapauksia myöskään työterveyshuollolle, joka hyvin toimiessaan kyllä puolustaa paikkaansa. Vähähyötyisiä toimenpiteitä ei tule tehdä, vaikka aluepoliitikot niillä kuinka toivoisivat tekohengitettävän paikallisia yksiköitä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistymisen tuomat mahdollisuudet olisi tärkeää viimein ymmärtää ja hyödyntää. Kuntapohjaisesta ajattelusta täytyy päästää irti, kun siitä varta vasten haluttiin luopua.
Tehtävää ja viilattavaa siis riittää yllin kyllin. Hieman kiirekin alkaisi olla ja hyvinvointialueet todella odottavat muutakin kuin ikuista poliittista juupas-eipäs-jankkausta. Nyt olisi aika keskittyä merkittäviin kokonaisuuksiin. Jos annamme järjestelmän hiljalleen rapautua samalla, kun käymme ideologista saivartelua 44 miljoonasta eurosta, se on anteeksiantamatonta. Silloin tulee peiliin katsomisen paikka sekä oikealla että vasemmalla. Tuo tilanne lienee vastassa yllättävänkin pian.